Sidonnaisuudet

Kuntalain (410/2015) mukaan tiettyjen kunnan luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden on ilmoitettava julkisesti sidonnaisuuksistaan. Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on valittu luottamustoimeensa tai tehtäväänsä.

Sidonnaisuusilmoitusten tarkoituksena on kunnan päätöksenteon avoimuuden ja läpinäkyvyyden edistäminen. Sidonnaisuusrekisterin avulla voidaan ennakolta estää tilanteita, joissa luottamus viranhaltijan tai luottamushenkilön toimintaan voi vaarantua.

Sidonnaisuusilmoitus ei vaikuta henkilön velvollisuuteen ilmoittaa esteellisyydestään kunnan päätöksenteossa. Esteellisyydet ratkaistaan tapauskohtaisesti kuntalain ja hallintolain säädösten mukaisesti.

Sidonnaisuudet julkaistaan tarkastuslautakunnan kokouskäsittelyn jälkeen.

Mikä on sidonnaisuus?

Luottamushenkilöt ja viranhaltijat tekevät sidonnaisuusilmoitukset johtotehtävistään ja luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä.

Ilmoitukset tehdään myös merkittävästä varallisuudesta ja muistakin sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa. 

Kenen on ilmoitettava sidonnaisuuksista?

Seuraavat luottamushenkilöt ovat velvollisia tekemään sidonnaisuusilmoituksen:

  • kunnanhallituksen jäsenet ja varajäsenet
  • kunnanvaltuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat
  • lautakunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat
  • maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jäsenet ja varajäsenet
  • kunnanhallituksen jaoston jäsenet ja varajäsenet
  • maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jaoston jäsenet ja varajäsenet
  • muun lautakunnan jaoston puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat.
     

Seuraavat luottamushenkilöt ovat velvollisia tekemään sidonnaisuusilmoituksen:

  • kunnanjohtaja
  • kunnanhallituksen ja lautakunnan esittelijät
  • maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitettuja tehtäviä hoitavan jaoston esittelijät
  • muun lautakunnan jaoston esittelijät.

 

 

Kuntaliiton suositus: Ohjeistus sidonnaisuusilmoituksista ja -rekisteristä

Rekisteriseloste, sidonnaisuusrekisteri

Viimeksi päivitetty: 22.09.2025 08:52