Vuorohoito
Vuorohoito on kunnan järjestämää erityispalvelua, joka ei kuulu subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden piiriin.
Lapsella on oikeus vuorohoitoon, jos perheen ainoan huoltajan tai molempien huoltajien/avopuolisoiden kokoaikainen (päätoiminen) työ on säännöllistä vuorotyötä.
Lapsella on oikeus vuorohoitoon myös silloin, kun huoltajan päätoimiset ammatilliset opinnot sijoittuvat iltaan.
Vuorohoitoon ei ole oikeutta esimerkiksi päätoimisen työn lisäksi tehtävien muiden töiden, harrastusten tai muiden kurssien vuoksi.
Vuorohoitoa järjestetään ainoastaan Söderfjärdsbackenin päiväkodissa. Vuorohoitoa järjestetään, jos hoitoa tarvitaan päiväkodin tavallisten aukioloaikojen (klo 6.30–17.00) ulkopuolella.
Päiväkodin tavallisten aukioloaikojen ulkopuolella tarvittavat hoitoajat varataan aina Söderfjärdsbackenin päiväkodin johtajan kautta.
Huoltajien työvuorolistat on aina liitettävä mukaan varaukseen.
Päiväkodin tavallisten aukioloaikojen (klo 6.30–17.00) ulkopuolella päiväkoti on auki vain varattujen hoitoaikojen mukaisesti, eli henkilökuntaa ei ole aina paikalla. Varaaminen on tärkeää, jotta henkilökuntaa ja ruokaa voidaan varata riittävästi.
Varhaiskasvatus saa pääsääntöisesti kestää enintään 10 tuntia yhtäjaksoisesti. Lapsella tulee olla vähintään 2 vapaapäivää viikossa tai 8 vapaapäivää kuukaudessa sekä lomaa varhaiskasvatuksesta myös huoltajien vuosiloman ja vapaapäivien aikana.
Jos huoltajalla on ollut yövuoro, lapsi voi olla päiväkodissa vuoron päättymisen jälkeen 8 tuntia huoltajan levon varmistamiseksi.
Huoltajien on ilmoitettava vuorohoidon tarpeesta johtajalle viimeistään torstaina 10 päivää ennen kyseessä olevan viikon alkamista. Esimerkiksi viikon 40 hoidon tarve on ilmoitettava viimeistään viikon 38 torstaina klo 15.
Jos huoltaja ilmoittaa hoidon tarpeen muutoksista tätä myöhemmin, lapselle tarjotaan hoitoa, mikäli se on henkilöstöresurssien ja henkilökunnalle vahvistetun työvuorolistan mukaan mahdollista.
Ennalta varatut hoitopäivät lasketaan mukaan sovittuun hoitotuntimäärään, kun varhaiskasvatusmaksua määritetään.
Jos aikoja ei ole varattu määrätyssä ajassa, emme voi taata, että vuorohoitoa järjestetään tarpeen mukaan. Henkilökunta on resursoitu olemassa olevien varausten mukaan. Vastuu hoidon järjestämisestä kiireellisissä tilanteissa on ensisijaisesti perheellä, mutta tarvittaessa johtajaan voi ottaa yhteyttä ja keskustella mahdollisuuksista.
Jos huoltaja jää kotiin oman sairauden tai sairaan sisaruksen hoidon vuoksi, lapsi voi osallistua tavalliseen varhaiskasvatukseen arkipäivisin (klo 6.30–17.00) mutta ei vuorohoitoon, vaikka varaus olisi tehty etukäteen. Tästä tulee ilmoittaa yksikköön mahdollisimman pian, ja aikaa tulee muuttaa. Vuorohoitoa järjestetään vain silloin kun ainoa huoltaja tai molemmat huoltajat ovat töissä tai opiskelevat ammattiin.
Jos työajat muuttuvat, huoltajan tulee aina selvittää päiväkodin kanssa, voiko hoitoaikoja muuttaa. Emme voi taata hoitoaikojen muuttamista, jos henkilökuntaa ei ole paikalla.
Jos lapsi sairastuu ja jää sen vuoksi kotiin, toivomme, että tästä ilmoitetaan päiväkotiin mahdollisimman pian. Jos lapsi ei tarvitse varhaiskasvatusta ilta-aikaan suunnittelusta huolimatta (joku muu hakee lapsen aiemmin), tarvitsemme tiedon tästä etukäteen, mieluiten muutamaa päivää ennen.