Varhaiskasvatusmaksut

Varhaiskasvatusmaksut

Uusi laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista (1503/2016) tulee voimaan 1.3.2017. Asiakasmaksut ovat sidottuja indekseihin. Indeksitarkistukset tehdään joka toinen vuosi.

Varhaiskasvatusmaksu määräytyy perheen koon, palvelun tarpeen ja perheen bruttotulojen perusteella. Perheen kokona otetaan huomioon yhteistaloudessa avioliitossa tai avoliitossa elävät henkilöt sekä heidän kanssaan samassa taloudessa elävät molempien alaikäiset lapset. 

Jos lapsen huoltajat asuvat eri osoitteissa ja lapsi asuu vuorotellen heidän luonaan, mutta lapsi osallistuu varhaiskasvatukseen vain yhdessä kunnassa, maksu perustuu sen huoltajan tuloihin, jonka luona lapsella on väestörekisterin mukainen asuinpaikka. Jos lapsi osallistuu varhaiskasvatukseen kahden kunnan alueella, maksu määrätään erikseen molemmissa kunnissa.

Jos perhe ei anna tuloselvitystä, varhaiskasvatusmaksu peritään korkeimman maksuluokan mukaan. Varhaiskasvatusmaksun määräämiseksi tarvitaan seuraavat todistukset:

- palkkatodistukset
- verotuspäätös (myös erittelyosa)
- todistus äitiys-, vanhempain- tai muusta päivärahasta
- todistus mahdollisesta elatusavusta/-tuesta
- todistus työttömyyskorvauksesta tai opinnoista
- todistus muista tuloista esim. joustavasta hoitorahasta 

Varhaiskasvatusmaksut 1.8.2018 alkaen >>>
Varhaiskasvatuksen maksut alenevat vuoden 2018 alusta, lisätietoa täältä >>>

Uusi laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista (1503/2016)
tulee voimaan 1.3.2017, lisätietoa täältä >>>

Vastaamme mielellämme varhaiskasvatusmaksuja koskeviin kysymyksiin:

Nina-Maria Enholm
Perhepäivähoidon ohjaaja, Sivistysosasto
Puhelinaika klo 9.00–11.30
Stina-Britt Gullqvist
Varhaiskasvatuspäällikkö, Bildningsavdelningen
Puhelinaika klo 8.30–11.30
 

Päivitetty 07.02.2019 12:18